Muutoksia löytökiekkojen palautukseen

Olemme muuttaneet löytökiekkokäytäntöämme niin, että jatkossa löytökiekoista ilmoitetaan tekstiviestillä kiekossa olevaan numeroon. Jos kiekkoa ei 3 kk:n kuluessa noudeta, tai sen palautuksesta erikseen sovita, niin kiekko siirtyy DGCH:n omistukseen. DGCH sekä lahjoittaa, että myy noutamattomia löytökiekkoja eteenpäin vanhat tussaukset yliviivattuna.

Aakonvuorella maastopyöräreitin rakennusta

Aakonvuorella rakennetaan kesän aikana XCO-maastopyöräreittiä, joka paikka paikoin risteytyy/sivuaa frisbeegolfrataakin. Kiinnittäkää siis huomiota talkoolaisiin, ja muistakaa että heittäjä on aina vastuussa heittämästään kiekosta. Erityisesti mainittakoon väylän #4 vasen puoli, sekä korin alue. Väylän #9 lammen oikea reuna ja väylän #10 oikea reuna.

Koronavirus

PDGA on suositellut radoilla tapahtuvan frisbeegolfharjoittelun keskeyttämistä pandemian ajaksi viruksen leviämisen estämiseksi. Lisäksi PDGA kehottaa noudattamaan oman maan ja paikallisviranomaisten määräyksiä. Suomen valtionhallinnon arvoviesti puolestaan on, että tällä hetkellä on syytä pysytellä kotona sekä välttää sosiaalista kanssakäymistä ja tarpeetonta oleskelua julkisilla paikoilla. SFL suosittelee sekä maan viranomaisten suositusten ja PDGA:n vetoomuksen valossa kaikkia lajin harrastajia Read more about Koronavirus[…]

Seuranmestarit 2019 selvillä

DGCH:n seuranmestarit 2019 ovat selvillä. Parimestaruudesta taisteltiin loppuväylien osalta jo säkkipimeässä kahden parin päätyessä tasatilanteeseen. Mestareiksi CTP-kisan jälkeen kruunattiin lopulta Teemu Syrjä ja Aapeli Kärkölä. Avoimen yksilökisa oli myös tiukka ja mestaruuden yhden heiton turvin uusi Jarno Nahkala. Naisissa kamppailu ei tällä kertaa ollut ihan yhtä tiukka ja pokaali tässäkin luokassa pysyi tutussa osoitteessa Tuula Read more about Seuranmestarit 2019 selvillä[…]