Frisbeegolfkausi paketissa

Jaoston toinen frisbeegolfkausi saatiin jo jonkin aikaa sitten päätökseen. Kausi oli työntäyteinen, ja paljon saatiin aikaankin. Pienellä seuralla, tai tässä tapauksessa jaostolla edellytykset pienessä kaupungissa ovat rajalliset. Toinen kausi kuitenkin osoitti, että sitkeällä ja määrätietoisella työllä asioita saadaan aikaan.

Jaoston aktiivihenkilöt aloittivat kauden jo talvella. Heittoalustojen ja väyläopasteiden runkoja rakenneltiin ja tulevaa kautta suunniteltiin. Vähäluminen talvi ja kevät myös aikaisti varsinaisen heittokauden alkua ja ennen viikkokisoja pelatut Pre Weeklies -kisat päästiin aloittamaan jo 16.3. PreWeekliesiä hallitsi YFK:n Vesa Mäkelä. Varsinaiset viikkokisat päästiin aloittamaan 13.4. ja ne päättyivät 21 kisan jälkeen 7.9. Voiton viikkokisojen avoimessa sarjassa vei suvereenisti Jarno Nahkala, toiseksi sijoittui Jukka Viitala ja kolmanneksi Vesa Mäkelä. Junioreissa viikkiksiä hallitsi Nahkalan perheen pienempi painos Roope ja naisissa kärkeen kiilasi Piia Aakko. Viikkokisakauden jälkeen päätettiin vielä kisata Syyskisa-sarja, jossa voiton korjasi Teemu Syrjä.

Erilliskisoja ehdittiin myös muutamat pitämään. 13.7. heitettiin 20 kilpailijan voimin Laitakallio Open, jossa avoimen voittoon kiilasi Jarno Nahkala. Naisissa voiton vei Teija Härkönen ja junnuissa Jere Aakko. 8.8. kisailtiin Haapavesi Openin parikisa, jossa 14 paria mitteli voimiaan. Voittoon kiilasi OFS:n kaksikko Joonas Järviluoma – Jaakko Nevala ennen Jarno ja Teemu Nahkalaa. Viikkokisakausi päätettiin jälleen Seuranmestaruuskisoihin, jotka tällä kertaa järjestettiin Kalajoella 13.9. Edellisenä iltana kisattiin leikkimielinen parikisa, jossa mestaruuden vei pari Juha-Matti Kurra – Niko Palokangas. Varsinaisen Seuranmestaruuden nappasi itselleen Jarno Nahkala. Ensilumien kanssa kisailtiin vielä Laitakallion kauden päätöskisa. Suurimpien suosikkien loistaessa kisassa poissaolollaan, voiton vei nimiinsä YFK:n junnu Jose Hurnasti.

Haapavesi Open 2014

Haapavesi Open 2014

Kauden ehdoton päätapahtuma oli Suomen Frisbeegolfliiton erilliskisa Haapavesi Open 2014. Osallistujamäärä täyttyi vähimmäisodotusten osalta ja kisapaikalle saatiin 34 osallistujaa, näistä neljä oli junioreita. Kilpailun avoimen luokan voiton ratkaisi käytännössä jo ensimmäisellä kierroksella YFK:n Miika Pehkonen, joka heitti yli 1000 reitatun -10 kierroksen. Toiselle kierrokselle riitti ”nollakierros” ja kahden pisteen voitto ennen Deep in the Forestin (Kuopio) Teemu Moilasta. DGCH:sta paras oli Jarno Nahkala viidennellä sijallaan, kuusi heittoa kärjestä. Junnuissa voiton vei NFG:n Joonas Rautaoja.

Kaikkiaan DGCH on tällä kaudella järjestänyt 34 kilpailua. Viikkokisoissa on käynyt 48 yksittäistä henkilöä. Keskimäärin viikkokisat houkuttelivat Laitakalliolle 13 osallistujaa. DGCH:n kilpailijoita nähtiin tänä vuonna myös muualla kisaamassa aiempaa enemmän ja osallistuminen SFL:n kisoihin on myös lisääntynyt.

Allekirjoittanut osallistui pari viikkoa sitten SFL:n Liitopäiville Peurungassa. Tapahtuma oli yllättävänkin mielenkiintoinen ja antoisa. Uusia asioista tuli paljon ja pääsi porisemaan muitten samanhenkisten aktiivien kanssa. Kontrasti seurojen välillä on suuri, siinä missä ”suurseurat” ovat saaneet hankittua kasapäin rahaa, pienet seurat kituuttavat tonnin tai kahden ”liikevaihdolla”. Toisaalta suurilla seuroilla on myös suurten seurojen ongelmat; jäsenhallinta, rahaliikenteen hallinta, ”jääräytyminen”, jne… Eli ei se homma sielläkään helppoa ole. Hieman ihmetytti pohjoisen seurojen vaisu osallistuminen, pohjoisesta alkaen mukana oli siis BSC, DGCH ja seuraava olikin jo Vaasa ja Kuopio. Missä Spartakin, YFK:n ja WCDG:n aktiivit, saatika SM-kisajärjestäjän OFS:n porukka? Nämä nyt ensimmäisenä nousi mieleen, myös muillakin kuin allekirjoittaneella.

SFL_Liitopaivat2014b

SFL:n Liitopäivät Peurungassa 2014

Ensi kautta on jo suunniteltu ja kilpailutoimintaan tullaan nyt panostamaan enemmän, kun ei tarvitse radan rakentamiseen keskittyä. Kisakalenteri on vielä täysin auki, mutta varmuudella voidaan sanoa, että viikkokisoja kisataan ja Haapavesi Open 2015 pyritään järjestämään kuten tänäkin vuonna, elokuun alussa. Monta muutakin rautaa on tulessa, mutta niistä on tässä vaiheessa liian aikaista huudella julkisesti.

Niin ja onhan tässä toki pitkä talvi edessä ennen ensi kautta. Hallivuoroa ollaan järjestämässä ja siitä tulee tietoa myöhemmin. Todennäköisesti ei edelleenkään päästä ihan ”firman piikkiin” -meiningillä, vaan euron tai kahden verran joutuu kukkaronnyörejä raottamaan, että pääsee lämpimään pitämään virettä yllä.

 

Talvihorrosterveisin
Niko Palokangas
Puheenjohtaja, DGCH